perjantai 10. lokakuuta 2014

Patikointia Kolilla ruskan sävyttämissä maisemissa

Vastakohtien maailmassa

Ikiaikainen ja tämä hetki tässä, nähdä kauas ja lähelle, kova ja pehmeä, vuorotellen jalkojen alla, ylä- ja alamäkeä 



 Kolin vaarojen kaukaisena geologisena lähtökohtana on karjalaisen poimuvuoriston, Karelidien, synty lähes 2000 miljoonaa vuotta sitten. Kvartsihiekan kerrostumisesta muinaista mannerta reunustavan meren rantavesiin kertovat kivettyneet aallonmerkkikuviot, joita tavataan vieläkin paljastuneilla kallionpinnoilla.
 Kvartsiitit ovat kestäneet kulutusta aikojen saatossa. Viimeisen jääkauden, n. 10 000 vuotta sitten, merkit näkyvät, kourut, uurteet, murtumat, pyöristyneet pinnat.    





 Kolin häikäisevä jylhyys on vedonnut kautta aikojen ihmisiin.
 Sitä pidettiin uhripaikkana sekä paikkana, jossa palvottiin vainajia ja salaperäisiä henkiolentoja sekä erikoisia luonnonpaikkoja, aurinkoa ja kuuta. Vieläkin matkailijat voivat tutustua Pirunkirkkoon. Alueella asuivat velhot ja tietäjät sekä vihamiehinä karkoitetut. Pysyvää asutusta ei ollut. Silti paikka vaikutti ympäristön asioihin, elämänvaiheisiin ja kohtaloihin.
Nimi 1600-luvulla oli Mustarinta.









 Kun Juhani Aho kiipesi nuorikkonsa Venny Solda -Brofeldtin ja Eero Järnefeltin kanssa kesällä 1892 tiettömän Kolin huipulle, merkitsi se Kolin tulemista ihmisten tietoisuuteen laajemmalti aina kansallismaisemaksi asti. Akseli Gallen-Kallela, Eino Leino, Pekka Halonen, Into Konrad Inha, Jean Sibelius saivat innoitusta omiin töihinsä, erityisesti monet lumoutuivat syksystä, "joka paloi aaltoilevana kultamerenä"(valokuvaaja Inha) sekä Eero Järnefeltin maalaus "Syysmaisema Pielisjärveltä" 

 "Se on tämä Kolin näköalojen kaksinaisuus ja sen miltei symbolinen luonne, joka tekee sen niin sattuvaksi ja joka taiteellisen kauneuden ohessa antaa sille enemmän aatetta, kuin mikä tavallisessa maisemassa on tavattavana.
Itäänpäin katsovan silmää tuskin mikään este sitoo. Pielisjärven monisaarinen laaja pinta on niin alhaalla, että monet sen saarista ovat kuin suuria proomuja, joita pienet höyryvenheet näyttävät koettavan kiskoa eteenpäin. Mutta ne eivät liikahdakaan eikä näy muutakaan elämää tuolla avaralla ulapalla.
Kuinka onnelliselta, iloiselta ja tyytyväiseltä sen sijaan tuntuu mieli, kun silmä taas yht`äkkiä kääntyy länttä kohti, missä luonto on rehevää ja vihreää ja missä elämä näyttää olevanniin verrattain keveää,"
 Juhani Aho  





"Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
 Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta.
 Aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata ne menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.
Mitä hyötyä on vaivanäöstä sille, joka työtä tekee?
Olen katsellut kaikkea aherrusta, jonka Jumala on antanut ihmisille heidän rasituksekseen.
Kaiken hän on alun alkaen tehnyt hyväksi ja asettanut iäti jatkumaan, mutta ihminen ei käsitä Jumalan tekoja, ei niiden alkua eikä niiden loppua.
Minä oivalsin, ettei ihmisellä ole muuta onnea kuin iloita ja nauttia elämän hyvyydestä.

Mikä nyt on, sitä on ollut ennenkin, ja mikä vast´edes on, sitäkin on ollut ennen, Jumala tuo esiin sen, minkä aika on vienyt".
SAARNAAJA 2. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti