Eri kulttuurit yhdessä rinnakkain?

Keski-Vuokon kalastajatsasouna, rak. 2002 samalle paikalle, jossa on tsasouna ollut vuosisatoja

Elävä kylä

Enpä olisi arvannut mitä löysin, kun poikkesin valtatieltä.
Ajatuskulku on johtanut aina omien juurien pohtimiseen saakka.

Vuokko, n. 17 km Juuasta Nurmekseen päin, Pielisen rannalla:

Kalastajatsasounan portti ja kiviaidat

Tsasounan alttari

Kyläraitti, vanhoja kiviaitoja yli 2 km, kunnostettu 2000-luvulla, ympäröivät lehmien ja lampaiden laitumia.

Luonnon niittyjä, vanhaa pisteaitaa

Kylään muutti sodan jaloista evakkona runsaasti karjalaisia. On hienoa, että omaa kulttuuria vaalitaan ja se rikastuttaa nyt koko kylää.

Vuokonjoen kallioleikkaus, kanjoni. Kuva julisteesta.

 Vuokonjoen silta on 1930-luvulla rakennettu kaariholvisilta ja nyt museoitu. Silta ylittää vaikuttavan kalliokanjonin.

Kyläläiset viettävät yhdessä Venetsialaisia sillan läheisyydessä elokuussa kynttilöin ja lyhdyin, kun illat hämärtyvät, syksy on tulossa.

Kylään on kunnostettu talkoilla myös hirsinen kaunis kylätalo.

Venäjän vanhauskoisten luostari toimi Vihtasuon Kojonniemessä 1880-luvulla. Nurmeksen ort.srk rakensi raunioille ja hautausmaalle 1980-luvulla Pyötikön tsasounan.


Miten paljon kärsimystä sodat aiheuttavat tälläkin hetkellä!

"Kas auringon taivaalle on

piirtänyt pikkuinen poika.

Kirjoituksen koukeroisen

kirjoittaa hän alle sen:

Saahan aurinko olla

saahan olla myös taivas

saahan olla myös äiti

saanhan olla minäkin?

Päin kuolemaa kauhistuttavaa

nouskaamme suojaksi lasten.

Vain taistellen, uurastaen

maailmaa voi parantaa.

Saahan aurinko olla

saahan olla myös taivas

saahan olla myös äiti

saanhan olla minäkin?"

-L.Osanin suom. Pentti Saaritsa-

Venäjä 

Voisimmeko me, seuraava sukupolvi oppia tästä? Ottaa vastaan tämän päivän hädässä olevat ihmiset, pakolaiset, ihmisten väristä tai kulttuurista riippumatta. Jos ihmisyys olisi tärkeämpi arvo kuin raha. Myös me voimme tarvita apua, ainakin me tarvitsemme toisiamme. Ettei ketään suljettaisi pois.
 Taide auttaa käsittelemään vaikeita asioita.

Vuokonjärven kesäteatteriin kutsu 

Kesäteatteri toimii kauniilla Vuokojärven rannalla, vastapäätä jykevät kalliot.

Kesäteatterin lähimaastoa

Kyläläiset viljelevät maata, kalastelevat ja käyvät Juuassa töissä.

Voisimmeko eri kulttuurit, ihmiset, päästä lähemmäksi toisiamme, jos meillä olisi enemmän yhteistä perimää? Karjalaiset ja paikalliset ovat rakastuneet, perustaneet perheitä ja saaneet lapsia. Ja rakentavat nyt yhdessä omaa kotiseutuaan.

Me rakennumme ihmisinä sosiaalisessa ympäristössä ja perimästä. Jungin mukaan kollektiivinen tietoisuus on yhteistä ihmiskunnalle. Se perustuu yhteisiin kokemuksiin, synnynnäisiin ja perittyihin käyttäytymis- ja kokemusmalleihin. Kaikki suuret muutokset elämäntilanteissa heijastuvat kollektiivisen tiedostomattoman kautta, voidaan verrata vaistoihin ja tulevat näkyväksi tarinoissa, mytologiassa ja uskonnoissa, joissa on hämmästyttävän paljon yhteistä.

Elämä on muutakin

"Mikään ei satu eikä

tunnu niin hyvältä, kuin

toisen ihmisen läheisyys.

Kastepisarat sydämellä

Vain sylissä pidetty voi

syliä paeta.

Jokaisessa yksilössä on

ihmisen mentävä aukko.

Sen on tultava joskus

täytetyksi. Ilman sinua ei

ole munua. Hylätty

ihminen on myös

itseltään hukassa."

-Martti Linqvist-

Mistä rakentuu kotini

Kesä kukkii kaikkialla

Pieni hiljainen onni

Johanna Iivanaisen konsertti Juuassa, kaunis kuulas heleä laulu, Suomen kauneimmaksikin mainittu, monet koskettavat tekstit Sinikka Svärdin. 

Mieleenpainuvin elämys oli "Pieni hiljainen onni",
Johannan selkeää huilumaista laulantaa, Svärdin runon teksti tulee sisälle ja tuo rauhan, musiikki hiljaa taustalla:

Aurinko nousee

"Räsymaton raidoilla varpaat kippuralla. Ikkunasta aamu kurkistaa.Keitän kohta kahvia ja juon sen verannalla, maistan mummon marjapiirakkaa. Haen lehden aamutakissa ja -tohveleissa, harakoille huikkaan huomenen.
Tämä pieni hiljainen onni, sen löysin kun etsinyt en, kun suljin hetkeksi silmät ja istuin haaveillen."

Mistä koti rakentuu

Kalliolle rakennettu

"Hukkaan menee aikani jos kuljen kulisseissa, tässä kaikki mitä tarvitsen. 

Tämä pieni hiljainen onni on tyhjissä käsissä vain ja kun kerroin muillekin siitä yhä enemmän onnea sain."

Sitä pohdin laulun vielä soidessa päässäni.
Kotini on ensisijaisesti mielessäni, kun olen tasapainossa itseni ja elämäni, läheisteni kanssa.
En kuitenkaan osaa olla vapaa kuin taivaan lintunen. Tarvitsen oman paikan. Miten mukavaa onkaan reissun jälkeen nukkua omassa sängyssä!
Tarvitsen myös keittiön ja kunnon ruokapöydän, minkä ympärille mahdumme yhdessä. Sen verran tilaa, että viihdymme. Ja radion, ja telkkarin, sanomalehdet ja kirjat, kameran.
Omat, minulle annetut ihmiset, perhe, ystävät, työn ja harrastusten kautta tulleet.
Rakennumme ihmisenä sosiaalisissa suhteissa. Välillä kompastellen, joskus elämä on hetken juhlaa, mutta kun uskaltaisin olla aina totta, hyväksyen rakentavasti, anteeksi pyytäen ja -antaen.

"Se on sitä mitä se on" -Martti Lindqvist-


Mieluummin kuitenkin vähemmän kuin liikaa.

Siitäkin on kokemusta. Halusin rakentaa unelmieni keittiön sisustuslehtien mukaan, ihan liian kalliin ja ison tarpeisiini. Kun sitten muutimme pois ja pakkasin tavaroitamme, havahduin kuinka paljon oli esineitä, joilla oli oma paikka kaapissa, mutta joita olin tuskin käyttänyt koskaan tai vain muutaman kerran. Minä olin tavaroita varten. Ja olin stressaantunut, kun oli niin paljon huolehdittavaa. Mikä harha! 

Perhosen pyrähdys

Kukkakoti

Kastepisarat poimulehdellä

"Tuolla istuu orava kuusen käpy suussa, ruohikossa kaste kimmeltää. Kaksi pientä varpusta vain hiljaa luumupuussa, vailla huolta, ikävää ja nautin tästä.

Istun yhä keinutuolissa kiirettä kun ei oo mihinkään, karsin kaiken joutavan elämästä nyt, vihdoin kaksin käsin tartun tärkeimpään.

Harmaasieppo vartioi pesäänsä

Tämä pieni hiljainen onni sen löysin kun etsinyt en

kun suljin hetkeksi silmät ja istun haaveillen.

-Sinikka Svärd-

Voinko hallita elämääni

Näen puutarhani sieluni silmillä, kukat ja yrtit elinvoimaisina omilla paikoillaan, hyvinvoivina, satoa tuottaen.

Varsinkin keväisin. Lämmintä aurinkoista kesää odottaen. Eikös se vanha japanilainen tarina kehoittanut istuttamaan omenapuun, jos halusi olla onnellinen. 

Valkeisen lammen puisto kesäkuun alussa

Kaihon kukkaa ja särkyneitä sydämiä

No, nyt olemme heinäkuun alussa. Kesäkuusta muistuu päällimmäisinä sateiset ja kylmät päivät. Vain muutamat aamukahvit puutarhassa.

Kukat, marjat ja puutarhakasvit ovat menestyneet ihan kohtuullisesti. Myös vesiheinät ja muut rikkaruohot.

Katselen puutarhaani. Pidän siitä siitäkin huolimatta, vaikkei se muistutakaan rakentamaani mielikuvaa.

Ainakin työtä riittää ja käden jälki näkyy.

Vehreyttä ikiaikaista vasten

Sitäkö se onni tarkoittaakin? Elämän tarkoitusta, työn merkitystä. Ja kiitosta tehdystä työstä samalla tavalla kuin pullan tuoksu, ilo siivouksen jälkeen.

Ja jos puutarhan rikkaruohot ahdistavat, onko kyse luomistani odotuksista?

Jos minulle riittäisi vähemmän. Eläisin ihan tässä ja nyt? Huominenko huolehtii omistaan?

Mikä on kaunista? Hallittu puutarha vai luonnon luoma?

Kangas kukkii

Lahonnut kanto

Herkkyyden ylistys

Vai onko vertailu turhaa? Sehän on mahdotonta.

Meille on annettu kaikki aistit. 

Katsellaan värien iloittelua, kuunnellaan veden loisketta ja tuulen huminaa, lapsen naurua ja linnun laulua, sateen ropinaa, maistetaan kesän ensimmäistä raparperia ja mansikkaa, tunnetaan tuulen hyväilyä poskipäissä riippukeinussa, ruohikkoa paljaiden jalkojen alla.

Voi miten paljon ilon aihetta, ihan jokaiselle ja ihan ilmaiseksi.

Aitoa iloa, terveyttä ja hyvinvointia.

Näin sanon nyt itsellenikin enkä murehdi siivoamattomia aittoja ja kasvimaan rikkaruohoja. Kaikki aikanaan, tehdään sitten kun on poutapäivä.

Yllättävää kauneutta

"Haluan sanoa sinulle kaksi sanaa

sanoa ne alkuperäisen värisinä

sellaisina kun sanoin ne silloin

kun tuuli leikki hiuksissamme

ja muurahaiset vaelsivat jalkapöydällä.

Nyt en saa niitä sanotuksi

mutta tiedät, että ne ovat tallella."

-Eeva Heilala-

Elämisen keveys

"Linnunpojat lähtevät pesästä,
on se aika kun sarjarimpi kukkii,
vaaleanpunaiset kevyet kruunut latvuksissa.
Vene ajelehtii hitaasti virran mukana, ohut savunhaju leviää jostain, en viitsi
liikuttaa melaa, lojun vain.
Pajun oksalla viisi pääskyn poikaa,
pikku frakit puhtaina, järjestyksessä.
katsovat mustin silmin.
Minä nyökkään, tervehdin.
ne eivät ensin vastaa,
sitten vanhempien huoli saa ne liikkeelle.
Mutta eivät ne mene pois.
lentävät siinä veden ja maan väliä
sellaista vauhtia ettei päätään ehdi kääntää ja pitävät iloista ääntä:
Hei, tässä me taas olemme!
Eikö vain ole mukavaa!
Mitä mieltä olet?"
-Hannu Mäkelä-