keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Lapsen yksinäisyyden noidankehä

Onnivaara, Kaavi

Hyvinnukutun yön jälkeen mieli on auvoinen, edessä aamukahvi ja aamun lehti, taustalla soi radio.  Kunnes jysähtää.


Olipa kerran yksinäisyys 

"Olipa kerran ujo ja hiljainen esikoululainen.
6-vuotias lapsi jätettiin ainoana koko eskariporukasta kutsumatta synttäreille. Ei vain kerran vaan kerta toisensa jälkeen.
Toistuvasti.
Lapsi oli yksinäinen, hänellä ei ollut yhtään ystävää. Hän itki aamuisin ennen esikouluun lähtemistä." (Jukka-Pekka Räsäsen kolumni, ote Ilta Sanomista)


Radiossa soi Suurlähettiläiden

Lyrics of Tyhjä taulu

"Olet tyhjä taulu vasta
Aivan lapsi vielä
Kaikki vasta tulossa mikä jättää jälkensä
Aivan kaikki mitä näet
Pienet kuopat tiellä ja jyrkät alamäet.

You are only blank screen
just a child yet
All still to come which will leave its mark
just every day, all you see

Small bumps on the road and the steep hill


Leiki lapsi vielä kun vain leikkiä saat
Ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat.

Play with the child still just a game when you get

Yes you have enough time yet to know all the countries in the world"


"Lasten ja nuorten yksinäisyyttä tutkinut Turun yliopiston dosentti Niina Junttila kertoo aiheen raadollisuudesta kirjassaan Kavereita nolla. Peräti joka viides koululainen kokee olevansa jossain vaiheessa yksinäinen, pojista jopa 15% on kokenut vakavaa emotionaalista yksinäisyyttä vähintään vuoden ajan.



Junttila puhuu yksinäisyyden noidankehästä, jossa ihminen vetäytyy yhä enemmän kuoreensa, mikä loitontaa ympärillä olevia yhä kauemmas. Sitä kautta se vähentää sosiaalisia suhteita sekä tilaisuuksia hankkia ja ylläpitää niitä. Se taas puolestaan ruokkii yhä voimakkaampaa ja ahdistavampaa yksinäisyyttä.
Huonot kokemukset kertautuvat helposti. Jos on aiemmin jäänyt kaveripiirin ulkopuolelle."

"Ihan sama, vaikka minua ei olisikaan olemassa" tai "Kukaan ei välittäisi, vaikka kuolisin". Itsetuhoiset ajatukset syntyvät, kun yksin jäänyt alkaa uskoa, ettei itsessä ole mitään hyvää."  (Jukka-Pekka Räsänen)

 

"Jokaisesta elämästä voi tulla runo
Voi tulla runo, romaani tai laulu
Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu.

Each of our life can become  a poem
Can becomea poem, novel or song

But sleep now while you're still a blank screen



Kuin niityn takiaiset villapaitaan tarttuu
Kaikki kokemukset sun sielussasi karttuu
Elämäsi öinä, tulevina päivinä
Sun polkusi näyttää kuinka sinusta tulee sinä.

As a meadow burdocksweater graps
All the experiences in your soulaccrues Sun
Nights of your life, in the coming days

Sun path to show how you will you


Olet aivan lapsi vielä 
Tyhjä taulu vasta
Voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta

You're just a child yet
Blank screen only
I can only try to prevent waste from falling into the sua."

- Suurlähettiläät lyrics -

Tyhjä taulu          Empty screen


"Mikä meitä ihmisiä vaivaa?
Vastuu on aikuisilla, vanhemmilla, opettajilla. Meidän tehtävämme on tietää, mitä lapselle kuuluu, mitä oma lapsi tekee ja miten hän käyttäytyy muita kohtaan. Lapset osaavat olla raakoja, mutta mallin he ottavat meiltä aikuisilta. Ja aikuisten on asetettava rajat."

Olipa kerran yksinäisyys kolumni Savon Sanomissa 18.2.2015,

kirjoittaja uutistoimittaja Jukka-Pekka Räsänen

Kuvat Juuasta, Vihtasuon kylästä ja Nunnanlahden jääkatedraalista 

perjantai 13. helmikuuta 2015

Helmikuinen päivä, kun aurinko jo lämmittää, aamusta iltaan ikuistettuna

Aamun valo

kuin nuori varsa tai ihmisen lapsi, täynnä energiaa ja mahdollisuuksia.








Päivän valo

lämmittää ja valaisee, sulattaa jään, mutta samalla paljastaa, tämä on totta.








Illan valo
katsoo Sinua lempein silmin, muistaa hyvät ajat, kutsuu hiljaisuuteen ja rauhaan.








sunnuntai 8. helmikuuta 2015

"Että katsoisit rohkeasti ohi esteiden ja ennakkoluulojen, yli epäilyn ja epävarmuuden

Irja Askolan sanoin syntymäpäiväonnittelut nuorillemme! Ajattelen juuri varsinkin Meri-Maariaa, Lioria ja Jenniä.




"Näkisit oman tiesi"

"kuulisit kutsumuksesi
tunnistaisit
mikä on sinun ja sinua varten

Itkonniemen luontopolun näkymiä Kuopiossa


Että kuulisit tarkasti
sanojen vaiettua
havahtuisit ääneen
sisältäsi kuiskaavaan

Voimakkaassa valossa värit häviävät
Läheltä katsottuna löytyy timantit


Kertaisit kaikuna sen
mikä lopulta kantaa
luottaen kulkisit ja
löytäisit sen
mikä sinulle on hyvää,
kaunista ja oikein



Että koskettaisit hellästi
julmuuden tainnuttaessa
häpeän lamaannuttaessa
tarttuisit itseäsi kädestä,


kuiskaisit:
erehtyä saa ja uudestaan yrittää,
suuntaa voi muuttaa ja
ajatustaan tarkentaa
unelmiin kannattaa uskoa ja
mahdottomia toivoa

Ilta pehmentää värit

Kovimmassa koettelemuksessa
muistaisit
armo jää
ja oikeus huomiseen."
- Irja Askola -