On kalojen kutuaika. Katiskassa on pientä ja vähän suurempaa ahventa ja haukea. Onneksi mieheni savustaa ne, kypsästä kalasta saa ruodot pois helposti.
Muurahaiset ovat ahkeroineet, aloittaneet heti auringon herättyä.
Ennen ajateltiin, että aamuvirkut pärjäävät elämässä. Silloin ei tunnettu ihmisten luontaista biorytmiä. Meitä on aamuihmisiä ja myös illan kukkujia. Nyt esitetään, että aamuvirkuille ja iltavirkuille olisi oma työaika, lapsille oma kouluun menoaika.
Jokainen voisi tehdä työtä silloin kun on parhaimmillaan.
Eläväinen kivitaskukoiraskin on pysähtynyt hetkeksi nauttimaan valosta.
Koppelo hakeutui pihapiiriin aidan suojaan. Onkohan sillä pesimispuuhat menossa? Jostain syystä tänä keväänä on teeriä ja siten myös soidinmenoja ollut normaalia vähemmän. Miksiköhän?
Meille on kerrottu, miten tiukoilla on maanviljelijän leipä. Maidon ja lihan hinta on laskenut. Halvempia tuotteita tuodaan ulkomailta.
Silti joka kevät kylvetään ja kynnetään pellot, hoidetaan eläimet. Uskotaan tulevaisuuteen, ostetaan kalliita ja komeita työkoneita, tehdään sukupolvenvaihdoksia, työskennellään kesäisin pitkää päivää, pyhät ja arjet. Ja toivotaan säiden Herralta vetoapua.
Maalla elävät vanha ja uusi rinnakkain, jatkuvuus on osa tarinaa.
Perheemme mökki on mieheni vanhempien rakentama ja hoitama rintamamiestalo. Talo oli asumaton 15-vuotta ja piha villiintynyt. Olen raivannut ja repinyt, etsinyt anoppini viljelemiä kasveja, joita putkahtaa yllättäen jopa viereisestä metsästä.
Onneksi maa on viljavaa muhevaa multaa, piha etelään ja ilma puhdasta. Siitä todistavat mm. puiden naavat.
Kilometrin säteellä on pari mehiläistarhaa, josta saamme vieraita kukkatarhaamme.
Joka kevät odotamme tuttuja lintuja pesimäpaikoilleen. Uusia lajeja tulee ilmaston lämpenemisen myötä, mm. mustarastas pariskunta on pesinyt kolme vuotta. Ensin kuulimme laulun metsästä, pikkuhiljaa se tuli pihapiiriimme, viime kesänä viihtyi liiterissä yhdessä pääskysten kanssa. Tänä keväänä se valloitti harmaasiepon pesän aitan terassin kattoparrun kupeesta. Viime vuonnakin herra sieppo joutui taistelemaan omasta pesäpaikastaan, mutta voitti lopulta. Nyt odottelemme harmaasiepon paluuta ja mahdollista konfliktia.
Eilen näin lehtokurppamme klo 22 iltakierroksella, sama rinki ja aina vastapäivään. Kirjosieppo ja taivaanvuohi tulivat viime viikolla. Kurki oli syömässä pellolla, toivottavasti se on pesimispuuhissa. Viime kesänä sai 2 poikasta.
Tuulihaukoille on laitettu pönttöjä lajin säilyttämiseksi. Luonnon kiertokulkuun kuuluu, että ne syövät linnunpoikasia. Niinpä ne söivät myös "meidän" harmaalokin poikaset. Se oli rakentanut vuosia pesänsä kiven päälle rannan tuntumaan. Mutta helpolla tuulihaukka ei saalista saanut. Aina kun haukka tuli tähystämään läheiseen keloon, kutsui harmaalokki rääkymällä kaikki muut lokit hyökkäykseen. Draamaa kesti useita päiviä, mutta viimein tuulihaukka voitti. Seuraavana kesänä hautoi harmaalokki emo pelkkää kiveä. Ja katseli lammelle.
Joskus tulee meille ennestään tuntemattomia pesijiä. Viime kesänä saunan takana vanhassa lehtometsässä ja kolmen kuusen sisällä pesi sinisuohaukka. Oli mielenkiintoista seurata sen elämäntapaa. Hyökkäyksiä illan suussa sen pyydystäessä myyriä viereiseltä niityltä ja kun poikaset pitivät hirveää meteliä nälissään. Vieressä asusti vielä palokärkiperhe.
Pihan kasvit kertovat myös tarinaansa: nämä scillat sain ystäviltäni Maaningalta, tämän värimintun mieheni serkulta, nämä kurjenpolvet ja vuorenkilvet Kemistä Liisan puutarhasta, nämä kevätkaihonkukat toi mieheni serkku Joensuusta tädiltään, nämä yrtit ovat Arjalta... Vaihdantatalous on kunniassaan
Olen kasvattanut pääasiassa perennoja, liljoja, pensaita ja puita. Ovat periaatteessa helppohoitoisia, jos nyt ei satu jotain. Kuten, että muurahaiset valloittivat kivikkokasvipenkit tai että kirvat tulevat lumipalloheisipuuhun juuri kun se on täydessä kukassa.
Tänään aamu tv:ssä kerrottiin, että kaneli ja mullan vaihtaminen auttavat muurahaisiin, mäntysuopa ja sooda sopivat moneen vaivaan, 2-3 vk haudutettu nokkosvesi on puutarhan eliksiiriä. Mitään myrkkyjä en suostu käyttämään.
Tämän kevään haasteena on rakentaa yrttitarha uusiksi. Lipstikka, mäkimeirami, ruohosipuli, valkosipulit ja malvat ovat hyvällä alulla. Ja aina varmoja ovat raparperi viereisen niityn nokkoset, nyt jo syötäviä. Mansikat ja mustaherukat poimin puutarhasta, muut marjat lähimetsiköstä - toivottavasti niitä taas tulee!
Rankan päivän jälkeen, kun sattuu selkään ja kroppa muistuttaa mukavasta kaupunkielämästä, maistuu savusaunan lempeä kiireetön löyly.
Aurinko laskee, maalaa maiseman vahvoin värein.
Mitenkäs se Leino runoili:
"Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee!
Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän."
No, tällä kokemuksella sanoisin kuitenkin, ettei se työ tekemällä lopu eikä sitä tarvitse pelätä. Sen viereen voi pötkähtää vaikka päikkäreille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti