Voinko hallita elämääni

Näen puutarhani sieluni silmillä, kukat ja yrtit elinvoimaisina omilla paikoillaan, hyvinvoivina, satoa tuottaen.

Varsinkin keväisin. Lämmintä aurinkoista kesää odottaen. Eikös se vanha japanilainen tarina kehoittanut istuttamaan omenapuun, jos halusi olla onnellinen. 

Valkeisen lammen puisto kesäkuun alussa

Kaihon kukkaa ja särkyneitä sydämiä

No, nyt olemme heinäkuun alussa. Kesäkuusta muistuu päällimmäisinä sateiset ja kylmät päivät. Vain muutamat aamukahvit puutarhassa.

Kukat, marjat ja puutarhakasvit ovat menestyneet ihan kohtuullisesti. Myös vesiheinät ja muut rikkaruohot.

Katselen puutarhaani. Pidän siitä siitäkin huolimatta, vaikkei se muistutakaan rakentamaani mielikuvaa.

Ainakin työtä riittää ja käden jälki näkyy.

Vehreyttä ikiaikaista vasten

Sitäkö se onni tarkoittaakin? Elämän tarkoitusta, työn merkitystä. Ja kiitosta tehdystä työstä samalla tavalla kuin pullan tuoksu, ilo siivouksen jälkeen.

Ja jos puutarhan rikkaruohot ahdistavat, onko kyse luomistani odotuksista?

Jos minulle riittäisi vähemmän. Eläisin ihan tässä ja nyt? Huominenko huolehtii omistaan?

Mikä on kaunista? Hallittu puutarha vai luonnon luoma?

Kangas kukkii

Lahonnut kanto

Herkkyyden ylistys

Vai onko vertailu turhaa? Sehän on mahdotonta.

Meille on annettu kaikki aistit. 

Katsellaan värien iloittelua, kuunnellaan veden loisketta ja tuulen huminaa, lapsen naurua ja linnun laulua, sateen ropinaa, maistetaan kesän ensimmäistä raparperia ja mansikkaa, tunnetaan tuulen hyväilyä poskipäissä riippukeinussa, ruohikkoa paljaiden jalkojen alla.

Voi miten paljon ilon aihetta, ihan jokaiselle ja ihan ilmaiseksi.

Aitoa iloa, terveyttä ja hyvinvointia.

Näin sanon nyt itsellenikin enkä murehdi siivoamattomia aittoja ja kasvimaan rikkaruohoja. Kaikki aikanaan, tehdään sitten kun on poutapäivä.

Yllättävää kauneutta

"Haluan sanoa sinulle kaksi sanaa

sanoa ne alkuperäisen värisinä

sellaisina kun sanoin ne silloin

kun tuuli leikki hiuksissamme

ja muurahaiset vaelsivat jalkapöydällä.

Nyt en saa niitä sanotuksi

mutta tiedät, että ne ovat tallella."

-Eeva Heilala-

Elämisen keveys

"Linnunpojat lähtevät pesästä,
on se aika kun sarjarimpi kukkii,
vaaleanpunaiset kevyet kruunut latvuksissa.
Vene ajelehtii hitaasti virran mukana, ohut savunhaju leviää jostain, en viitsi
liikuttaa melaa, lojun vain.
Pajun oksalla viisi pääskyn poikaa,
pikku frakit puhtaina, järjestyksessä.
katsovat mustin silmin.
Minä nyökkään, tervehdin.
ne eivät ensin vastaa,
sitten vanhempien huoli saa ne liikkeelle.
Mutta eivät ne mene pois.
lentävät siinä veden ja maan väliä
sellaista vauhtia ettei päätään ehdi kääntää ja pitävät iloista ääntä:
Hei, tässä me taas olemme!
Eikö vain ole mukavaa!
Mitä mieltä olet?"
-Hannu Mäkelä-